keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Espanjalaiset lihapullat

Tomaattikastike on aina paikallaan. Lihapullat hautuivat siellä ihanan pehmeiksi ja maukkaiksi. Ja lihapullien kanssa nautittiin suppilovahveroiden kanssa paistettuja perunoita. Ihanaa!



Ainekset:
800 g jauhelihaa
2 rkl tuoretta persiljaa
2 valkosipulinkynttä
1 kananmuna
4 rkl korppujauhoja
4 rkl valkoviiniä
ripaus suolaa
½ dl vehnäjauhoja
Paistamiseen:
2 rkl manteliöljyä
Kastike:
1 iso sipuli
2 tomaattia
2 rkl oliiviöljyä
2 dl vettä
suolaa
pippuria
½ g sahramia
1 dl vettä

Silppua persilja. Kuori ja silppua valkosipulinkynsi. Sekoita keskenään jauheliha, persilja, valkosipuli, muna, korppujauhot, viini ja suola. Sekoita hyvin. Muovaa taikinasta pyöryköitä ja kierittele pyörykät vehnäjauhoissa.

Paista lihapullat manteliöljyssä kauniin värisiksi.

Pilko kastikkeen tomaatit ja sipuli. Kuumenna oliiviöljy pannulla. Lisää sipulit ja paista, kunnes ne ovat pehmenneet. Lisää tomaatit ja keitä n. 10 minuuttia. Lisää vesi ja anna kiehahtaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä hiukan ja soseuta sauvasekoittimella.

Nosta paistetut lihapullat pannulle ja kaada kastike lihapullien päälle. Sekoita sahrami veteen ja kaada sahramivesi lihapullien ja kastikkeen päälle. Hauduta miedolla lämmöllä 15-20 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti