sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Itämainen focaccia

Ihan mahtava leipä. Leivän mausteisuus ja pinnalla pyöriskelevät sormisuolakiteet tekisivät tästä aterian ihan sellaisenaankin. No, ehkä siinä sivussa voisi olla vaikka pikkuisen salaattiakin. Alkuperäiseen ohjeeseen kuului tuplamäärä oliiviöljyä pinnalle, mutta kun koko leipä ihan ui öljyssä jo tuon desilitrankin jälkeen, en viitsinyt enää lisätä enempää.



Ainekset:
120 g kylmää smetanaa
1 ½ dl kylmää vettä
1 dl kiehuvaa vettä
3 tl sormisuolaa
2 tl sokeria
7 g kuivahiivaa
550 g hiivaleipävehnäjauhoja
3 rkl juustokuminansiemeniä
1 rkl jauhettua korianteria
1 rkl kuivattua minttua
1 tl chilihiutaleita
1 dl oliiviöljyä
4 timjaminoksaa
1 tl unikonsiemeniä
1 tl sumakkia

Murskaa sormisuola. Sekoita smetana ja kylmä sekä kiehuva vesi isossa kulhossa. Lisää joukkoon sormisuola, sokeri ja kuivahiiva. Sekoita sitten joukkoon hiivaleipävehnäjauhot, 2 rkl juustokuminansiemeniä, korianteri, minttu ja chilihiutaleet. Anna kohota peitettynä 10 minuuttia.

Vuoraa iso uunivuoka leivinpaperilla ja kumoa taikina vuokaan. Levitä taikina tasaisesti koko vuokaan ja paina siihen syviä koloja, ei kuitenkaan läpi asti. Peitä vuoka kelmulla ja anna kohota lämpimässä paikassa vähintään tunnin ajan.

Sivele taikina kauttaaltaan oliiviöljyllä. Ripottele pinnalle runsaasti kokonaisia sormisuolahiutaleita, loput juustokuminansiemenet, timjaminlehdet, unikonsiemenet ja sumakki. Paista 200-asteisen uunin ylätasolla 25-30 minuuttia, tai kunnes pinta on kullanruskea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti