sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Liha-perunasoselaatikko

Mä olen jostain syystä aina vieroksunut noita kinkkusuikaleita. Nyt voin sanoa, että aivan turhaan. Veikkaisin, että tästä laatikosta tuli kinkkusuikaleilla parempaa kuin olisi tullut normaalisti käyttämälläni ulkofileellä. Kinkkusuikaleethan olivat ihan kuin… no… suikaloitua kinkkua. Ihmeellistä. Laatikko oli todella hyvää ja maissi sopi sekaan ihan täydellisesti.



Ainekset:
1 kg jauhoisia perunoita
600 g kinkkusuikaleita
140 g pekonia
2 rkl tomaattipyreetä
1 tl paprikajauhetta
½ tl juustokuminaa
2 rkl tuoretta timjamia
285 g säilykemaissia
1 dl maitoa
25 g voita
1 dl kermaviiliä
1 nippu ruohosipulia
valkopippuria
suolaa
150 g cheddar-raastetta

Kuori ja kuutioi perunat. Keitä perunat pehmeiksi suolalla maustetussa vedessä. Silppua pekoni. Valuta maissi.

Ruskista pekoni omassa rasvassaan. Lisää lihakuutiot ja ruskista tasaisesti joka puolelta. Lisää maissi, tomaattipyree, paprikajauhe, juustokumina ja timjami. Kuumenna sekoitellen n. 5 minuuttia.

Survo perunat. Lisää joukkoon maito ja voi. Sekoita tasaiseksi.

Silppua ruohosipuli ja lisää se perunasoseeseen yhdessä kermaviilin kanssa. Mausta valkopippurilla ja suolalla. Lusikoi muusi vuokaan ja tasoita pinta.

Levitä päälle puolet juustoraasteesta ja lihamuhennos. Ripottele pinnalle loput juustoraasteet ja gratinoi 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti