tiistai 7. elokuuta 2018

Nakit ja tortellinit

Jokakesäinen lomamatka on taas lusittu ja paluu omien ruokapatojen ääreen on aina yhtä mukavaa. Tänä vuonna olimme Kyproksella ja ensimmäistä kertaa ikinä all inclusive –hotellissa. Ruoat olivat tosi hyvät, mutta loppuviikosta alkoi jo hiukan tökkiä kun valikoima ei juurikaan vaihtunut. En siltikään valita, sillä jokaisella aterialla oli ehkä vähän liikaakin vaihtoehtoja ja kaikki niistä olivat yleensä hyviä. En kuitenkaan edelleenkään ole ihan varma, tykkäsinkö all inclusivesta noin ylipäänsä vai en. Toisaalta oli tosi kiva kun joka päivä tiesi tarkalleen mihin aikaan ja mihin kannattaa askeleensa suunnata, jotta pääsee syömään. Toisaalta taas reissun jokapäiväinen kohokohta on ollut se, kun rupeaa miettimään mihin ravintolaan sitä menisikään. Tällä kertaa emme käyneet kuin kahdesti ”ulkona” syömässä. No mutta, kumminkin, tänään ruokalistalla oli tortellineja ja nakkeja. Vähän niin kuin tuunattua makaronilaatikkoa. Hyvää ja täyttävää. Ihan kuin ei olisi menneen viikon aikana tullut tarpeeksi syötyä.



Ainekset:
250 g tortellineja
400 g nakkeja
1 keltainen paprika
1 sipuli
2 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
100 g juustoraastetta
1 tl suolaa
valkopippuria
1 tl kuivattua basilikaa

Huuhdo ja suikaloi paprika. Kuori ja silppua sipuli. Keitä tortellinit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko nakit ja paista palat kauniin värisiksi.

Sulata voi pannulla. Kuullota sipulia muutama minuutti, älä ruskista. Ripottele päälle jauhot ja sekoita. Lisää maito voimakkaasti sekoittaen tilkka kerrallaan, anna kiehahtaa aina välillä. Keitä viitisen minuuttia.

Lisää kastikkeeseen juustoraaste ja sekoittele, kunnes juusto sulaa. Mausta suolalla, pippurilla ja basilikalla. Lisää joukkoon paprikasuikaleet.

Valuta tortellinit ja siirrä ne kastikkeeseen. Sekoita joukkoon lopuksi nakit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti