sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Haukea ja sinappista katkarapukastiketta

Tämä resepti oli oikeastaan ahvenelle eikä kastikkeeseenkaan kuulunut katkarapuja. Mutta kun poika sai pari viikkoa sitten virvelillä komean hauen, niin mieluummin laitoin sitä kuin kaupan ahvenia. Ja googlettamalla onnistuin löytämään hyvät neuvot hauen fileoimiseen (lähes) ruodottomaksi. Hauki on mielestäni tosi hyvän makuinen kala, vaikka sitä monet vieroksuvatkin. Huonoin puoli siinä on mielestäni se älytön ruotomäärä. Mutta nyt kun tiedän miten saan hauestakin suurimman osan ruodoista pois, niin olen kyllä tosi tyytyväinen. Ja kastikkeeseen lisäsin katkarapuja, kun niitä sattui olemaan pakastimessa jonkun aiemman ruoan jäljiltä. Hyvää oli, ei voi muuta sanoa.



Ainekset:
350 g ruodottomia, nahattomia haukifileitä
1 tl suolaa
2 rkl voita paistamiseen
Sinappikerma:
1 suuri salottisipuli
1 rkl voita
1 dl kasvislientä
2 rkl sinappia
1 tl kuivattua rakuunaa
2 dl kuohukermaa
½ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
180 g katkarapuja

Mausta kalafileet kevyesti suolalla.

Kuori ja silppua sinappikerman sipuli. Kuullota sitä voissa kattilassa 5 minuuttia. Lisää kasvisliemi, sinappi ja rakuuna. Keitä voimakkaasti 3 minuuttia. Lisää kerma ja keitä vielä 3 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää katkaravut ja kuumenna, älä enää keitä.

Kuumenna voi suurella pannulla. Kun voi vaahtoaa, lisää pannulle kalafileet. Paista kalat kypsiksi molemmin puolin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti