maanantai 8. lokakuuta 2018

Vanilja-mascarponevanukas

Meillä juhlitaan huomenna 7-vuotissynttäreitä. Päivänsankari itse toivoi juhlatarjoiluiksi broilerikeittoa ja mutakakkua, ja saamansa pitää. Mutta koska meillä vieläkin on jäljellä omenoita jotka pitää saada johonkin käytettyä, laitan lisäksi vielä suppispizzaa, kaneliomenoita (näistä lisää huomenna) ja omenoiden seuraksi tätä vanilja-mascarponevanukasta. Tämä oli taas niin hyvää, että olisin voinut lusikoida koko kipollisen ihan tuoreeltaan. Joskin tällä hetkellä se oli vielä lähinnä kastiketta, toivoisin että se hiukan jähmettyy huomiseen mennessä. Mutta eipä se makua haittaa, vaikka ei jähmettyisikään.



Ainekset:
1 ¼ dl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä
2 ½ dl maitoa
500 g mascarponea
2 tl vaniljatahnaa
3 kananmunan keltuaista

Sekoita kattilassa vanukkaan sokeri ja maissitärkkelys. Lisää maito ja sekoita hyvin. Kiehauta seos.

Erottele keltuaiset erilliseen kulhoon. Kun maito on kiehahtanut, kaada se keltuaisten päälle, koko ajan vispaten. Jatka vispaamista hetki ja kaada seos takaisin kattilaan. Keitä keskilämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa kerran. Nosta seos levyltä. Lisää vanilja ja mascarpone ja sekoita tasaiseksi.

Anna jäähtyä ensin huoneenlämpöiseksi ja nosta sitten jääkaappiin jähmettymään vähintään muutamaksi tunniksi, mielellään yön yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti