lauantai 2. helmikuuta 2019

Runebergin tähtipulla

Tänä vuonna päädyin tekemään runeberginleivonnaisen täysin tortusta poikkeavassa muodossa (ja muutaman päivän varaslähdöllä). Hyvää tämä oli, ei mitään valittamista. Pulla on aina hyvää, ja etenkin kun se on kuorrutettu sokerikuorrutuksella ja täytetty hyvillä täytteillä. Mutta silti jäin kaipaamaan perinteisiä torttuja. Täytynee käydä niitä ihan kaupasta hakemassa runeberginpäiväksi. Jos jostain löytäisin niitä Satukartanon torttuja, ne ovat viime vuosina olleet ehdottomia suosikkejani.



Taikina:
1 dl maitoa
9 g kuivahiivaa
½ dl sokeria
½ tl suolaa
2 kananmunaa
6 dl vehnäjauhoja
150 g huoneenlämpöistä voita
Täyte ja kuorrutus:
150 g marsipaania
½ dl fariinisokeria
½ dl mantelirouhetta
1/3 tl kanelia
1/6 tl kardemummaa
1/6 tl jauhettua neilikkaa
1/6 tl jauhettua pomeranssinkuorta
200 g vadelmamarmeladia
Voiteluun:
½ kananmuna
Sokerikuorrutus:
2 dl mansikkatomusokeria
n. 2 rkl vettä

Liuota taikinan hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, suola ja munat. Sekoita joukkoon puolet jauhoista. Alusta sekaan pehmeä voi ja loput jauhot. Anna taikinan levähtää muutama minuutti.

Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Taita levy kolmeen osaan ja kauli alkukokoonsa. Toista kauliminen kolmeen kertaan. Anna taikinan levätä peitettynä 10 minuuttia kaulimisen jälkeen.

Jaa taikina kahteen yhtä suureen osaan ja jaa palat edelleen neljään osaan. Pyöritä palat palloiksi. Jätä neljä palloa sivuun odottamaan.

Sekoita täytteen marsipaani, fariinisokeri, mantelirouhe ja mausteet yleiskoneessa tasaiseksi muruksi. Kauli neljä esiin jätettyä taikinapalloa ohuiksi ympyröiksi (n. 13 cm halkaisijaltaan). Nosta yksi levy leivinpaperoidulle uunipellille. Levitä pinnalle ohuesti vadelmamarmeladia ja sen päälle 1/6 muruseoksesta. Nosta toinen pyöreä pala muruseoksen päälle ja levitä sen päälle ensin marmeladia ja sen päälle 1/6 muruseoksesta. Toista vielä kolmas kerros samoin ja nosta neljäs taikinalevy kanneksi.

Aseta päällimmäisen ympyrän keskelle pieni lasi (halkaisijaltaan n. 10 cm), mutta älä paina sillä jälkeä taikinaan. Leikkaa terävällä veitsellä 16 viiltoa taikinan ulkoreunasta muottiin saakka. Ota kaksi vierekkäistä sakaraa kerrallaan ja kieritä ne toisiinsa nähden ulospäin kierteelle parin kierroksen verran. Nipistä päät yhteen. Jatka samoin kaikkien sakaroiden kanssa. Tee toinen pulla samalla tavalla. Anna kohota peitettynä puolisen tuntia.

Voitele pullat kananmunalla ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla 12-15 minuuttia. Anna jäähtyä hiukan ja tee pullan keskelle hillosilmä. Sekoita kuorrutuksen ainekset keskenään ja koristele pullat sokerikuorrutteella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti