sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Yellow velvet -kakku

Sahrami on mielestäni aiemmin kuulunut erottamattomasti suolaisiin ruokiin. Jouluksi tein kuitenkin sahramijäätelöä ja nyt tätä sahramilla maustettua kakkua, joihin kumpaankin sahrami mausteena sopi erinomaisesti. Tähän kakkuun olisi alkuperäisen ohjeen mukaan kuulunut mangon sijaan pistaasipähkinöitä täytteeseen ja pinnalle. Ajattelin kuitenkin, että haluan kakkuun kuivien pähkinöiden sijaan jotain hedelmäistä. Ja koska kakku oli keltainen, oli ihana mango ihan itsestään selvä valinta. Ja kylläpä olin tyytyväinen valintaani. Mango ja sahrami sopivat hyvin yhteen, ja kakku oli aivan ihanaa jälkkärikahvien kera.



Ainekset:
150 g voita
3 dl sokeria
3 kananmunaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl maustamatonta jogurttia
½ g sahramia
Kuorrutus ja täyte:
600 g maustamatonta tuorejuustoa
1 ½ dl maustamatonta jogurttia
1 dl tomusokeria
2 tl sitruunankuoriraastetta
¼ dl sitruunamehua
keltaista elintarvikeväriä
2 mangoa

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen, edelleen vatkaten. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita sahrami jogurtin joukkoon. Lisää taikinaan jauhoseos ja jogurtti. Sekoita tasaiseksi.

Käytä silikonista irtopohjavuokaa (24 cm) (tai pingota leivinpaperi tavallisen irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin ja voitele vuoan reunat). Kaada taikina vuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa tunnin verran. Anna jäähtyä.

Sekoita keskenään kuorrutuksen tuorejuusto, jogurtti, tomusokeri, sitruunankuoriraaste ja sitruunamehu. Lisää elintarvikeväriä, kunnes kuorrutus on haluamasi sävyistä. Kuori ja kuutioi mangot pieniksi kuutioiksi.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Nosta alimmainen pohja tarjoiluvadille ja levitä päälle kerros tuorejuustokuorrutusta. Ripottele tuorejuuston päälle mangokuutioita. Täytä kaikki kerrokset samalla tavalla. Levitä loppu kuorrutus kakun päälle ja reunoille. Koristele mangokuutioilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti