sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Karviais-mantelikakku 2

Melkoisen haastavaa tuo voipohjaisen taikinan käsittely näissä lämpötiloissa (tätä kirjoittaessa varjossa oleva mittari näyttää +32,7 astetta). Taikina meinasi kerta kaikkiaan sulaa käsiin, enkä saanut millään kaulittua kantta. Taputtelin sen sitten pieninä paloina täytteen päälle. Eipähän tarvinnut rei´ittää kantta. Piiraasta tuli suussasulavan herkullinen. Vaniljakerrosta en varsinaisesti seasta maistanut, mutta kyllä kai sekin teki oman osansa tuohon ihanaan täytteeseen. Ja jo pelkkä taikina oli niin hyvää, että sitä olisi voinut syödä vaikka kekseinä. Tämä löi mennen tullen edellisen tekemäni karviais-mantelikakun. Oli muuten ensimmäinen kerta ikinä, kun ostin kaupasta kevytkermaa. En tiedä, olisko täytteeseen ollut mitään vaikutusta sillä jos vaniljakastikkeeseen olisi laittanut ihan kuohukermaa. Tuskinpa se olisi ainakaan suurta eroa tehnyt.



Taikina:
200 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
4 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Vaniljatäyte:
2 dl kevytkermaa
2 rkl sokeria
1 kananmuna
2 tl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
Karviaistäyte:
600 g karviaisia
2 rkl vettä
165 g hillo- ja marmeladisokeria
Koristelu:
1 rkl tomusokeria

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen, edelleen vatkaten. Sekoita keskenään jauhot, manteli- ja leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita jauhoseos taikinaan.

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (24 cm) pohjan ja reunan väliin ja voitele vuoan reunat. Taputtele reilu puolet taikinasta vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka ja toinen taikinapala jääkaappiin jähmettymään puoleksi tunniksi.

Sekoita kattilassa kerma, sokeri, kananmuna ja perunajauhot. Kuumenna koko ajan sekoittaen kiehumispisteeseen. Nosta kattila levyltä. Jäähdytä ja lisää vaniljasokeri.

Kaada karviaiset, vesi ja hillosokeri kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä, välillä sekoitellen, n. 15 minuuttia, kunnes marjat pehmenevät. Ota kattila pois levyltä ja siirrä kylmävesihauteeseen jäähtymään.

Kaada vuokaan ensin vaniljatäyte ja sen päälle jäähtynyt marjatäyte. Kauli loppu taikina vuoan kokoiseksi levyksi. Kumoa levy vuoan kanneksi täytteen päälle ja painele reunat tasaiseksi. Pistele kanteen haarukalla muutama reikä.

Paista 175-asteisen uunin alatasolla 45-50 minuuttia. Anna jäähtyä ja siivilöi päälle tomusokeri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti