perjantai 30. elokuuta 2019

Lakkatarteletti

Tämän piiraan pinnalle kuului oikeasti 300 g tuoreita lakkoja. Pk-seudulla niitä on tällä hetkellä joka kaupassa myytävänä, mutta täällä Etelä-Pohjanmaalla taas en suuristakaan marketeista onnistunut niitä löytämään. Hetken aikaa mietin, pitäiskö laittaa jotain muita marjoja pinnalle, mutta kun olin koko aamun ajatellut lakkoja niin päädyin sitten lakkahilloon. Tämä saattoi olla ihan onnekas sattuma, sillä tuo täyte oli aika vähäsokerista, joten lakkahillo sopi päälle loistavasti. Kaiken kaikkiaan piiras oli niin hyvä, että saatanpa valmistaa sitä toistekin vaikka johonkin juhlapöytään.



Pohja:
125 g pehmeää voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
1 ½ tl liivatejauhetta
1 ½ rkl vettä
1 dl kuohukermaa
100 g valkosuklaata
3 dl piimää
200 g lakkahilloa
Lisäksi:
n. 1 l kuivia herneitä

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmuna, edelleen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Leikkaa leivinpaperista hiukan vuokaa suurempi pala ja painele se taikinan päälle. Kaada kuivat herneet leivinpaperille painoksi. Paista pohja 175-asteisessa uunissa kypsäksi, n. 25-30 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ja poista sitten herneet ja leivinpaperi.

Laita liivatejauhe turpoamaan kylmään veteen. Kiehauta kerma pienessä kattilassa. Nosta kattila liedeltä ja paloittele joukkoon valkosuklaa. Kuumenna liivateseos juoksevaksi mikrossa ja sekoita se kerma-valkosuklaaseokseen. Sekoita joukkoon piimä ja kaada täyte jäähtyneelle piirakkapohjalle. Anna hyytyä kylmässä n. 2 tuntia.

Levitä lakkahillo täytteen päälle ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti