sunnuntai 11. elokuuta 2019

Pinaattiblinit ja omena-mangoldisalaatti

Blinit oli ihan jees, mutta taas täytyy sanoa että jollain lailla jotain puuttui. Hunaja korjasi hiukan asiaa, mutta olisin silti tykännyt että näissä olisi ollut itsessäänkin enemmän makua. Omena-mangoldisalaatti sen sijaan oli kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan mahtavaa. Sitä täytyy tehdä joskus toistekin. Punamangoldi oli muuten jotenkin hassusti vähän punajuuren makuista.



Ainekset:
200 g tuoretta pinaattia
½ dl vettä
4 dl kefiiriä
8 ½ g kuivahiivaa
2 kananmunaa
4 dl spelttijauhoja
1 tl suolaa
1 tl sokeria
Paistamiseen:
2 rkl voita
Lisäksi:
ranskankermaa
hunajaa
fetaa
Omena-mangoldisalaatti:
1 iso omena
140 g punamangoldia
1 rkl vadelma & persikka omenaviinietikkaa
½ rkl ruokosokeria

Huuhtele pinaatti. Kuumenna vesi kattilassa. Lisää pinaatti 3-4 minuutiksi kattilaan höyrystymään.

Kuumenna kefiiri kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva. Lisää kananmunat, jauhot, pinaatti nesteineen, suola ja sokeri. Anna taikinan turvota vähintään 15 minuuttia, mielellään 1 tunti.

Kuori ja kuutioi salaatin omena. Pilko lehtimangoldi varsineen. Yhdistä kasvikset. Sekoita etikka ja sokeri kastikkeeksi ja pirskottele se salaatille.

Paista blinit keskilämmöllä voissa kummaltakin puolelta. Tarjoile omena-mangoldisalaatin, ranskankerman, hunajan ja fetan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti