perjantai 13. syyskuuta 2019

Lohiruususalaatti

No enpä tiedä, voiko tässä parhaalla tahdollaankaan sanoa olevan ruusuja yhtään missään. Joku näppärämpisorminen olisi varmasti taikonut lohisiivuista nättejä ruusuja, mutta minä en. Eipä se kumminkaan mitään haitannut; hemmetin hyvää tämä oli ruusujen puutteesta huolimatta. Tuo kastike sopisi ihan mihin tahansa salaattiin, tai vaikka ranskanpottujen dipiksi.



Ainekset:
10 g kuivattuja suppilovahveroita
½ rkl voita
suolaa
mustapippuria
100 g jääsalaattia
1 kurkku
4 tomaattia
150 g ohueksi viipaloitua kylmäsavulohta
100 g katkarapuja
Kastike:
50 g majoneesia
100 g maustamatonta jogurttia
50 g makeaa chilikastiketta
1 rkl sherryä
mustapippuria

Sulata katkaravut. Kaada sienien päälle kiehuvaa vettä ja anna niiden liota 15 minuuttia. Valuta sienet hyvin ja paista niitä voissa pannulla, kunnes kaikki irtoava neste on haihtunut. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Vatkaa kastikkeen ainekset yhteen tasaiseksi seokseksi. Revi salaatti paloiksi. Kuori ja kuutioi kurkku. Kuutioi tomaatit.

Sekoita salaatti, kurkku ja tomaatit tarjoiluvadille. Kierrä lohiviipaleet yksitellen sormen ympäri ruusuiksi. Aseta ruusut salaattipedille.

Täytä ruusut katkaravuilla ja sienillä. Valuta kastike salaatin päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti