lauantai 21. joulukuuta 2019

Kardemummainen kermatoffee

Olen aiempinakin vuosina tehnyt fudgea ja toffeeta jos jonkunlaista. Vähän vaikea tietysti vertailla näin jälkikäteen, kun ei ole maistelukappaleita edellisistä enää saatavilla, mutta näin näppituntumalta sanoisin että tämä on ainakin yksi parhaista (ellei sitten ihan paras). Aiemmin en ole valmistukseen käyttänyt kondensoitua maitoa, mutta nyt tuli kokeiltua sekin. Meinasin laittaa osan näistä joulupakettiin ja osan sitten jouluaaton jälkkärin kera nautiskeltavaksi. *Edit* Nämä olivat niin koukuttavia, että söin koko kipollisen eilen kerralla. Jouluaattona näitä ei kukaan enää pystynyt kaiken syömisen jälkeen juurikaan maistelemaan, joten melkein kaikki olivat jäljellä. Onneksi niitä ei ollut enempää.



Ainekset:
397 g kondensoitua maitoa
1 ½ dl maitoa
450 g sokeria
115 g voita
1 tl vaniljatahnaa
1 tl kardemummaa

Mittaa kaikki ainekset paksupohjaiseen kattilaan. Keitä sekoitellen, kunnes seos on 116-asteista (10-15 minuuttia). Nosta kattila pois levyltä. Anna jäähtyä, kunnes seos on alle 100-asteista.

Vatkaa sähkövatkaimella, kunnes seos on paksua ja himmeää (n. 10 minuuttia). Levitä seos leivinpaperoituun vuokaan. Anna jäähtyä vähintään pari tuntia ja leikkaa sitten sopivankokoisiksi paloiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti