tiistai 24. joulukuuta 2019

Paahdettu lanttusalaatti

Lanttulaatikko, niin hyvää kuin onkin, on meillä joulupöydässä jäänyt vähän sivustakatsojan asemaan. Olen parina viime vuonna syönyt lanttulaatikkoa ihan yksin joulun jälkeen päiväkausia. Niinpä päätin tänä vuonna laittaa lantun pöytään vähän erilaisessa muodossa. Hyvältä vaikuttaa. Nyt on sitten kaikki jouluruoat valmiina, ja pian voi alkaa hillitön syöminen. Hyvää joulua!



Ainekset:
1 kg lanttuja
1 rkl rypsiöljyä
1 rkl vaahterasiirappia
1 tl kanelia
½ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
Lisäksi:
60 g hasselpähkinöitä
70 g rucolaa
140 g sinihomejuustoa
Kastike:
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl balsamiviinietikkaa
ripaus suolaa

Kuori ja lohko lantut. Pyörittele lantut öljyssä, vaahterasiirapissa ja mausteissa. Levitä lantut laakeaan uunivuokaan. Paahda 225-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Anna jäähtyä.

Paahda hasselpähkinöitä kuivalla, kuumalla pannulla, kunnes niiden kuoret alkavat irrota. Kuori pähkinät ja rouhi ne pienemmiksi paloiksi.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Levitä rucola laakealle tarjoilualustalle. Valuta päälle puolet kastikkeesta.

Nosta lantut rucolan päälle. Murenna pinnalle sinihomejuusto. Valuta loput kastikkeet salaatille. Koristele hasselpähkinärouheella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti