perjantai 17. tammikuuta 2020

Vaniljainen vadelmapiirakka

Harvoin pääsen käyttämään silikonista piirakkavuokaani. Se on sen verran löysä, että tavallisimpia vuokaan paineltavia tai taputeltavia piirakkapohjia siihen ihan turha kuvitellakaan sovittelevansa. Tämä piiras oli kuin tehty silikoniselle vuoalle löysine taikinoineen. Ja piiraasta tuli ihanaa. Pohja oli pehmeä ja täyte vadelmainen ja vaniljainen, ihan niin kuin pitikin.



Pohja:
110 g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl maitoa
3 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3 ½ dl vehnäjauhoja
Täyte:
250 g maitorahkaa
½ dl sokeria
1 kananmuna
25 g sulatettua voita
30 g vaniljakreemijauhetta
100 g vadelmia
Päälle:
1 rkl tomusokeria
100 g vadelmia

Vaahdota pohjan voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen, edelleen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Kaada taikina silikoniawwn piirakkavuokaan (26 cm).

Murskaa hiukan täytteen vadelmia. Sekoita vadelmia lukuunottamatta kaikki täytteen ainekset keskenään. Lisää viimeiseksi vadelmat ja sekoita kevyesti, jotta marjat eivät rikkoonnu kokonaan. Lusikoi täytettä sinne tänne taikinan sekaan ja vedä veitsellä täytteen läpi ristiin rastiin niin, että täytteestä tulee kuvioita taikinaan.

Paista 175-asteisen uunin alatasolla 30 minuuttia. Nosta piirakka uunin keskitasolle ja uunin lämpötila 200 asteeseen. Jatka paistamista vielä 10 minuuttia. Anna jäähtyä. Koristele vadelmilla ja siivilöi pinnalle tomusokeri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti