tiistai 18. helmikuuta 2020

Naudanpaisti ja kasvislisuke

Alkuperäisessä reseptissä oli käytetty hirvenlihaa, mutta kun en sitä viime syksynä onnistunut saamaan käsiini, niin käytin nyt sitten naudanlihaa. Hyvää oli, ja erityisesti tykkäsin tuosta vähän hapanimelästä kasvislisukkeesta.



Ainekset:
2 sipulia
2 laakerinlehteä
700 g naudan sisäpaistia
1/3 dl punaviiniä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl voita
Kasvisvokki:
1 l sieniä (käytin rouskuja)
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 paprikaa
250 g parsakaalia
suolaa
mustapippuria
½ dl makeaa chilikastiketta

Kuori ja lohko sipulit. Laita sipulit ja laakerinlehdet laakeaan vuokaan. Nosta paisti päälle, lisää viini ja oliiviöljy. Siirrä peitettynä viileään vuorokaudeksi. Käännä paistia muutaman kerran marinoinnin aikana.

Nosta paisti marinadista. Ruskista liha tasaisesti joka puolelta, voissa uunin- ja hellankestävässä padassa. Lisää pataan marinadi. Paista 175-asteisessa uunissa, kunnes lihan sisälämpötila on 60 astetta (n. 45 minuuttia). Ota liha uunista, kääri folioon ja anna tekeytyä hetki.

Puhdista ja paloittele kasvisvokin sienet. Kuori ja lohko sipulit. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Halkaise paprikat, poista siemenet ja suikaloi malto. Paloittele parsakaali.

Lisää sienet ja sipulit jäljelle jääneen liemen joukkoon pataan, jossa paistoit lihan. Ruskista kevyesti. Lisää loput kasvikset ja kuumenna sekoitellen, kunnes kasvikset hiukan pehmenevät. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon chilikastike ja kuumenna kiehuvaksi.

Viipaloi liha mahdollisimman ohuiksi siivuiksi ja tarjoile kasvisten kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti