lauantai 27. kesäkuuta 2020

Vegaaninen raparperipiirakkajäätelö

No nyt tuli tehtyä melkoisen mielenkiintoinen jäätelökokeilu. Edelleenkään en ole vegaani, mutta resepti kuulosti niin hauskalta että pakkohan sitä oli kokeilla. Valmistusvälineet puhdistettuani en vielä osaa sanoa, onko tämä hitti vai huti. Odotan siis iltapäivään, jolloin pääsen kunnolla maistelemaan.



Piirakkataikina:
1 dl kaurahiutaleita
1 dl mantelijauhoa
½ dl vaahterasiirappia
1 rkl kookosöljyä
1 tl kanelia
Raparperihilloke:
2 raparperin vartta (90 g)
2 rkl kookossokeria
Jäätelö:
2 dl cashewpähkinöitä
1 dl kookosmaitoa
2 dl vettä
2 rkl vaahterasiirappia
½ tl vaniljauutetta

Laita cashewpähkinät likoamaan veteen muiden valmistelujen ajaksi.

Sulata piirakkataikinan kookosöljy. Sekoita siihen loput taikinan ainekset ja levitä taikina leivinpaperoituun leipävuokaan noin sentin paksuiseksi levyksi. Paista 220-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Anna levyn jäähtyä täysin ja riko se sitten pienemmiksi paloiksi.

Pilko raparperit pienemmiksi ja keitä, kunnes ne pehmenevät. Painele seos soseeksi ja anna jäähtyä.

Sekoita jäätelön ainekset yhteen sauvasekoittimella. Kaada massa jäätelökoneeseen ja anna koneen pyöriä puolisen tuntia. Lusikoi raparperihillo jäätelön sekaan koneen koko ajan pyöriessä. Tiputtele sekaan myös suurin osa taikinapalasista. Anna koneen käydä vielä vartin verran. Siirrä jäätelö pakastuksen kestävään astiaan ja ripottele loput taikinamurut valmiin jäätelön päälle. Nosta astia pakastimeen vähintään tunniksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti