keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Maitoauton jäätelökakku

Tämäkään ei nyt ihan mennyt sen alun perin jostain kopioimani reseptin mukaan. Kirsikoita oli vielä jemmassa edellisestä kakusta, joten halusin laittaa ne tähän päälle. Lisäksi vähensin mantelikrokantin ja kermavaahdon määrää kolmanneksella ja suklaan määrää 150 grammasta 20 grammaan. Yksikään vähennyksistä ei ainakaan aiheuttanut ajatusta, että jotain olisi pitänyt olla enemmän. Lopputulos oli suussasulavan herkullinen. Oletin, että kakku olisi ollut pakastimesta tullessaan hankala leikata. Mutta ei ollut, vaan kakusta sai mukavasti leikattua paloja.



Pohja:
4 kananmuna
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
410 g mansikkahilloa
1 l vaniljajäätelöä
Mantelikrokantti:
2 dl sokeria
2 dl mantelirouhetta
Koristelu:
2 dl kuohukermaa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
200 g kirsikoita
20 g taloussuklaata

Vatkaa pohjan munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (22 cm) pohjan ja reunan väliin ja voitele vuoan reunat. Paista 175-asteisessa uunissa n. 45 minuuttia.

Irrota kakku vuoasta. Puhdista vuoka ja vuoraa se kelmulla. Jätä kelmun liepeet roikkumaan vuoan reunojen yli.

Leikkaa jäähtynyt pohja neljään osaan. Kokoa kakku vuokaan. Laita alimmaiseksi kerros kakkupohjaa. Levitä kolmasosa hillosta pohjalle. Leikkaa kolmannes jäätelöstä ohuiksi viipaleiksi ja levitä viipaleet kakkupohjalle. Tee kolme kerrosta, aseta päällimmäiseksi kakkulevy. Nosta pakastimeen vähintään neljäksi tunniksi, mielellään yön yli.

Sulata mantelikrokantin sokeri pinnoitetulla paistinpannulla. Sekoita, kunnes sokeri on paahtunut vaaleanruskeaksi. Ota kattila liedeltä ja lisää sekaan mantelirouhe. Levitä seos leivinpaperin päälle tasaiseksi kerrokseksi. Anna jäähtyä ja jähmettyä. Murskaa levy esim. lihanuijalla.

Vaahdota kerma. Levitä vaahtoa tasaisesti kakun reunoille ja päälle. Painele mantelikrokantit kakun reunoille. Poista kirsikoista kivet ja koristele kakun pinta kirsikoilla. Vedä kuorimaveitsellä suklaasta lastuja kirsikoiden päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti