lauantai 5. syyskuuta 2020

Puolukkatoscakakku

Yritin jo kertaalleen tänä syksynä käydä poimimassa puolukoita, mutta valitettavasti ne olivat vielä niin raakoja ettei niistä oikein ollut mihinkään. Niinpä tässä piirakassa on vielä viimevuotisia puolukoita. Piirakasta tuli ihanaa, pohja oli ihan superpehmeä (varmaankin perunamuusin ansiota) ja puolukoiden ansiosta toscapäällinenkään ei ollut millään muotoa liian makea.




Pohja:
175 g voita
1 ½ dl sokeria
3 kananmunaa
1 ½ dl vehnäjauhoja
200 g perunamuusia
100 g mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl sitruunankuoriraastetta
1 tl vaniljauutetta
¼ tl kardemummaa
Täyte:
6 dl puolukoita
Kuorrutus:
100 g voita
1 ½ dl sokeria
100 g mantelilastuja
Pinnalle:
½ rkl tomusokeria

Vatkaa pohjan voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, edelleen vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, muusi, mantelijauhe, leivinjauhe, vaniljauute, sitruunankuoriraaste ja kardemumma hyvin keskenään ja lisää vaahtoon.

Levitä taikina tasaisesti leivinpaperoituun suorakaiteen muotoiseen vuokaan. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla ensin noin 20 minuuttia, kunnes pinta saa hiukan väriä.

Nosta kakku uunista, ripottele päälle puolukat ja jatka paistamista vielä 10 minuuttia.

Mittaa kuorrutuksen voi ja sokeri kattilaan ja sekoita, kunnes sokeri on sulanut. Ota kattila liedeltä. Lisää mantelilastut ja sekoita. Ota kakku uunista, levitä kuorrutus kakun päälle ja jatka paistamista vielä noin 20 minuuttia, kunnes kuorrutus on kauniin kullanruskea.

Anna jäähtyä ja siivilöi pinnalle tomusokeri juuri ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti