perjantai 11. joulukuuta 2020

Cobbin salaatti

Tässä taas salaatti, jossa on ihan sikana kaikkea. Aiemmissa vastaavissa ovat mielestäni kaikki maut piiloutuneet toistensa sekaan niin että mistään ei ole oikein saanut mitään tolkkua, mutta tässä ei käynyt niin. Eri osaset erottuivat juuri sopivasti toisistaan. Kastike kruunasi koko sekametelisopan ja kokonaisuus oli erinomainen.




Ainekset:
140 g pekonia
500 g broilerin rintafilettä
suolaa
mustapippuria
2 avokadoa
1 rkl sitruunamehua
100 g sinihomejuustoa
250 g miniluumutomaatteja
4 keitettyä kananmunaa
1 jäävuorisalaatti
Kastike:
2 rkl punaviinietikkaa
1 rkl hunajaa
1 rkl sinappia
½ tl mustapippuria
½ tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä

Levitä pekonit leivinpaperoidulle uunipellille. Nosta pelti kylmään uuniin ja laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kun uuni on valmis, ota pelti uunista ja siirrä pekonit talouspaperille valumaan. Mausta broilerinfileet suolalla ja pippurilla ja nosta ne samalle pellille jolla paistoit pekonit. Paista broilereita n. 20 minuuttia. Käännä fileet paistamisen puolivälissä.

Kuutioi kypsä broileri. Kuori avokadot, poista kivet ja kuutioi malto. Sekoita avokadokuutioihin sitruunamehu. Murenna homejuusto. Leikkaa tomaatit neljään osaan. Kuori ja lohko kananmunat. Huuhtele salaatti ja revi se kulhoon.

Yhdistä kastikkeen ainekset kannellisessa lasipurkissa. Ravistele purkkia, kunnes kastike on sakeaa.

Sekoita salaattiin osa kastikkeesta. Asettele muut ainekset kerroksittain salaattipedille. Valuta loput kastikkeesta salaatin päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti