keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Luumuruukku

Muruseosta hedelmien päälle levittäessäni ajattelin, että sitä oli vähän turhan paljon. Mutta sitten kun rupesin maistelemaan, tulin toisiin ajatuksiin: ei kai muruseosta voi koskaan olla liikaa. Tämä oli todella hyvää. Vaniljakastikkeena käytin suosikkiani niistä valmiista – Lidlin Cream Puddingia, joka oikeastaan on vanukasta mutta toimittaa vaniljakastikkeen virkaa paremmin kuin purkista kumottavat varsinaiset vaniljakastikkeet.




Ainekset:
1 ½ dl vehnäjauhoja
2 ½ dl kookoshiutaleita
1 dl Siro-sokeria
100 g voita
Täyte:
250 g tuoreita luumuja (paino ilman kiviä)
2 hapahkoa omenaa
1 dl fariinisokeria
½ dl vettä
1 rkl rommia

Mittaa jauhot, kookoshiutaleet ja sokeri kulhoon. Silppua voi joukkoon. Nypi ainekset murumaiseksi seokseksi.

Poista luumuista kivet ja kuutioi hedelmäliha. Kuori ja kuutioi omenat. Mittaa hedelmäsilppu ja fariinisokeri kasariin ja sekoita. Lisää vesi ja alkoholi. Keitä noin 10 minuuttia. Nosta hedelmäpalat liemestä uunivuokaan. Keitä jäljelle jäänyttä lientä, kunnes se sakenee siirapiksi (noin 5 minuuttia).

Ripottele muruseos hedelmien päälle. Paista 200-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia, kunnes pinta saa väriä ja hedelmäseos kiehuu. Valuta pinnalle siirapiksi keitetty liemi ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti