tiistai 19. tammikuuta 2021

Tonnikala-kesäkurpitsamunakas

Viime viikolla ostin ensimmäistä kertaa elämässäni tonnikalaa valmiissa maustekastikkeessa ja kun se olikin hämmästyksekseni oikein hyvää, halusin kokeilla toista versiota tässä munakkaassa. Tämäkin oli hyvää, joten ennakkoluuloni maustettuja tonnikaloja kohtaan on nyt selätetty. En kyllä tiedä onko siitä juurikaan hyötyä, sillä ennen viime viikkoa olen ostanut purkkitonnikalaa varmaan 3-4 vuotta sitten. Mutta kuten sanottua, tonnikala oli hyvää tässäkin ja munakas kokonaisuudessaan oli maukas ja täyttävä.




Ainekset:
400 g kesäkurpitsaa
1 rkl rypsiöljyä
6 kananmunaa
3 rkl vettä
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria
Päälle:
150 g maustamatonta jogurttia
170 g tonnikalaa yrttisessä tomaattikastikkeessa
1 kypsä avokado
1 dl rucolaa

Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi. Paista kesäkurpitsaa öljyssä pannulla pari minuuttia.

Riko kananmunat kulhoon ja sekoita niiden rakenne rikki. Sekoita joukkoon vesi, suola ja mustapippuri. Kaada kananmunaseos pannulle kesäkurpitsan päälle. Anna munakkaan hyytyä keskilämmöllä kannen alla n. 10 minuuttia.

Kuori ja kuutioi avokado. Lusikoi jogurtti kypsyneen munakkaan päälle. Levitä pinnalle tonnikala kastikkeineen, avokado ja rucola.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti