keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Kaurainen pataleipä

Ihmettelin ensin, kun leipä oli padasta kumottaessa tosi lättänä verrattuna aiempiin tekemiini pataleipiin. Mietin jo, että onkohan se raukka jäänyt likilaskuiseksi. Mutta ei, leipä oli sekä koostumukseltaan että maultaan aivan täydellinen. Ihanan rapea päältä, pehmeä sisältä ja todella hyvän makuinen.




Ainekset:
5 dl vehnäjauhoja
4 ½ dl kaurajauhoja
2 tl suolaa
¼ tl kuivahiivaa
5 ½ dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
Lisäksi:
25 g kauraleseitä

Sekoita jauhot, suola ja hiiva suuressa kulhossa. Lisää vesi ja sekoita löysäksi taikinaksi. Valuta pinnalle oliiviöljy. Anna kohota peitettynä huoneenlämmössä 15 tuntia.

Kaada taikina hyvin jauhotetulle pöydälle. Älä vaivaa, vaan taita taikina pari kertaa. Ripottele päälle jauhoja ja peitä löysästi kelmulla. Anna levätä 30 minuuttia.

Muotoile taikina varovasti palloksi. Ripottele puolet kauraleseistä leivinalustalle ja nosta leipä leseiden päälle saumapuoli alaspäin. Ripottele loput leseistä leivän pinnalle. Anna kohota n. 1,5 tuntia.

Laita uuni kuumenemaan 230 asteeseen. Laita tyhjä kannellinen pata uuniin kuumenemaan. Kun uuni on lämmennyt, nosta pata uunista ja kippaa leipä varovasti pataan saumapuoli ylöspäin. Peitä pata kannella.

Paista kannen alla 30 minuuttia. Poista kansi ja jatka paistamista vielä 20-30 minuuttia, kunnes leipä on kauniin ruskea. Alenna lämpötilaa, jos leipä meinaa palaa.

Kumoa leipä ritilälle jäähtymään ja anna vetäytyä 30 minuuttia ennen viipalointia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti