perjantai 25. kesäkuuta 2021

Italialainen liharulla

Tämän valmistusta olis vähän helpottanut, jos olisi muistanut ottaa lämpömittarin mukaansa. Mutta kun en ottanut, niin oli pakko luottaa näköaistiin. Ja eihän se liha ihan sisältä ollut kerennyt lämmetä. Täytyi siis rullan leikkaamisen jälkeen laittaa vielä sisimmäiset lihat paistumaan hiukan lisää. Hyväähän tästä tuli, oikein kelvollinen juhannusateria uusien perunoiden kanssa.




Ainekset:
700 g mureaa naudanpaistia
3 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria
125 g mozzarellaa
150 g paahdettua säilykepaprikaa
1 ruukku basilikaa
100 g ohuen ohutta kylmäsavukinkkua
1 rkl oliiviöljyä

Leikkaa liha auki kirjan tapaan ja nuiji se ohueksi. Kuori ja silppua valkosipulinkynsi. Leikkaa mozzarella ohuiksi viipaleiksi. Suikaloi paprika. Silppua basilika.

Mausta liha suolalla ja pippurilla. Purista päälle valkosipulinkynsi ja levitä valkosipuli tasaisesti lihan päälle. Levitä lihan päälle kerroksittain basilika, kylmäsavukinkku, mozzarella ja lopuksi paprika. Kääri liha rullalle ja sido tiiviiksi paistinarulla. Voitele rulla öljyllä ja mausta suolalla ja pippurilla.

Nosta rulla grillausalustalle ja grillaa, kunnes lihan sisälämpötila on 60-65 astetta. Anna tekeytyä 5 minuuttia. Poista paistinaru ja leikkaa liha viipaleiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti