lauantai 26. kesäkuuta 2021

Tuplapaistetut uunipotut

Näistä tuli aivan huippuhyviä. Täytettä tosiaan jäi vähän yli, ja sillä saatiin perunoiden hatuistakin todella maukkaita. Ja nämä valmistuivat grillissä ihan yhtä mukavasti kuin uunissakin (perunoiden alkupaistamisen kylläkin tein uunissa).




Ainekset:
6 isoa perunaa
150 g pekonia
120 g juustoraastetta (Maatilan parhaat)
100 g ranskankermaa
100 g kermaviiliä
2 rkl voita huoneenlämpöisenä
3 rkl ruohosipulia
1 tl sinappia
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria

Levitä pekonisiivut leivinpaperoidulle uunipellille. Laita pelti uuniin ja uuni lämpenemään 200-asteiseksi. Pese perunat huolellisesti ja pistele ne haarukalla. Kun pekonit ovat ruskistuneet, siirrä ne talouspaperille valumaan ja nosta perunat samalle leivinpaperille. Kypsennä perunoita n. tunnin ajan.

Silppua ruohosipuli ja pekoni. Sekoita pekoni, juusto, ranskankerma ja voi yhteen. Mausta ruohosipulilla, sinapilla, suolalla ja pippurilla.

Ota perunat uunista ja anna jäähtyä sen verran, että niitä pystyy käsittelemään. Leikkaa perunoista hattu irti ja koverra sisus pois niin, että kuori jää ehjäksi. Sekoita perunoiden sisus täytteeseen. Painele täyte takaisin perunoiden sisään tiiviisti, niin että täyte jää kukkuraksi perunoiden päälle. Jos täytettä jää yli, täytä myös hatut.

Nosta perunat grillialustalle ja grillaa, kunnes täytteen juusto on sulanut ja saanut hiukan väriä. Tai jatka paistamista 200-asteisessa uunissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti