sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Mansikkakääretorttu

Olispa ollut kiva, jos tähän olisi ollut vielä laittaa tuoreita mansikoita koristeeksi. Vaan kun ei ollut; nuukailin ja ostin täytteeseenkin pakastemarjoja. En laittanut kesällä ostomansikoita pakkaseen, kun pakastin täyttyi jo muutenkin pelkästään mökiltä poimituista marjoista. Täytteeseen ei alun perin kuulunut liivatetta, mutta laitoin sitä kumminkin pikkuisen kun mielestäni täyte näytti niin löysältä että se olisi ollut vaarassa valua pois tortun päältä. Ja taas sama vanha laulu, en ole vielä maistanut kokonaisuutta. Täyte oli kumminkin ihanaa, ja pohjakin aivan mainiota kääretorttupohjaa (vaikka resepti ihan hiukkasen siitä normaalista poikkesikin). *Edit* Toi mansikkatäyte maistui ihan samalta kuin joskus 80-luvulla myynnissä ollut mansikkarahkavaahto. Ihanaa.




Pohja:
4 kananmunaa
1 ¾ dl sokeria
½ tl suolaa
1 tl vaniljauutetta
1 rkl vettä
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
Lisäksi:
½ dl tomusokeria
Täyte:
350 g mansikoita
¼ dl sokeria
4 dl Flora Vispiä
1 ½ dl tomusokeria
1 tl vaniljauutetta
1 ½ tl liivatejauhetta
1 ½ rkl kylmää vettä

Vatkaa pohjan munat, sokeri, vaniljauute ja vesi vaaleaksi ja kuohkeaksi. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 175-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

Siivilöi tomusokeri puhtaalle leivinpaperille. Kumoa torttupohja varovasti tomusokerin päälle. Kääri pohja leivinpapereineen rullalle ja anna jäähtyä 30 minuuttia. Irrota paistopaperi.

Soseuta täytteen mansikat sokerin kanssa. Laita liivatejauhe turpoamaan kylmään veteen.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon mansikkasurvos, tomusokeri ja vaniljauute. Kuumenna liivateseos mikrossa juoksevaksi. Valuta liivateseos ohuena nauhana täytteeseen, koko ajan vatkaten.

Rullaa torttupohja varovasti auki. Levitä pohjalle hiukan yli puolet täytteestä ja kääri torttu rullaksi. Nosta rulla tarjoiluvadille saumapuoli alaspäin. Levitä loput täytteet tortun päälle ja nosta viileään tekeytymään vähintään 2 tunniksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti