tiistai 2. marraskuuta 2021

Caesarsalaattiwrappi

Kokeilin tähän kermaviilistä ja kalakastikkeesta valmistettua caesarkastiketta. Ainakin kun ihan vieressä ei vertailuun ollut sitä ”aitoa” kastiketta, niin tämä hoiti hommansa erinomaisesti. Kokonaisuus oli ihanan valkosipulinen ja muutenkin maukas. Porkkanatortillalätyt ovat mukavan pirteän värisiä, mutta ei niissä ainakaan mitään huomattavaa makueroa perus vehnälättyihin ole.




Ainekset:
400 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
1 roomansalaatti
½ dl parmesaaniraastetta
6 porkkanatortillaa
Krutongit:
1 siemensämpylä
1 valkosipulinkynsi
Kastike:
200 g kermaviiliä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl kalakastiketta
1 rkl sitruunamehua
1 tl sitruunankuoriraastetta
½ tl mustapippuria

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Nosta kastike jääkaappiin maustumaan.

Pilko salaatti. Kuumenna öljy pannulla ja paista broilerisuikaleet läpikypsiksi. Mausta suolalla. Siirrä suikaleet lautaselle odottamaan.

Kuutioi krutonkien sämpylä. Kuori ja silppua valkosipulinkynsi. Paista leipäkuutiot valkosipulin kera rapeiksi samalla pannulla, jolla paistoit broilerit.

Lisää kastikkeen sekaan broileri, krutongit, parmesaaniraaste ja salaatti. Lämmitä tortillaleivät mikrossa notkeiksi. Jaa salaatti leiville. Kääri leivät rulliksi ja kiinnitä rullat cocktailtikulla. Tarjoile heti tai nosta peitettynä jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti