tiistai 9. marraskuuta 2021

Kalapullat currykastikkeessa

Olisin tykännyt, jos kastike olisi ollut paksumpaa. Muuten ei valittamista, vaan kalapullat ja kastike olivat erinomaisen maukkaita. Näiden kanssa keitin perunoita ja parsakaalia. Kalapullat kastikkeen seassa näyttivät ihan siskonmakkaroilta ja siitä tulikin mieleeni, että myöskin siskonmakkarat sopisivat hyvinkin tähän kastikkeeseen.




Pyörykät:
500 g lohifileetä
½ dl ruiskorppujauhoja
1 kananmuna
1 rkl sitruunamehua
¾ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 dl tuoretta tilliä
Kastike:
1 l kasvislientä
1 sipuli
1 omena
2 rkl vehnäjauhoja
3 rkl voita
2 tl currya
1 rkl tomaattipyreetä
3 dl ruokakermaa
suolaa

Silppua pyöryköiden tilli. Murskaa kala sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon muut pyöryköiden ainekset. Nosta taikina jääkaappiin tekeytymään vähintään puoleksi tunniksi. Pyörittele taikinasta kostutetuin käsin tasakokoisia pyöryköitä leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla n. 15 minuuttia.

Kuori ja silppua kastikkeen sipuli. Kuori omena, poista siemenkota ja leikkaa hedelmäliha pieniksi kuutioiksi. Sulata 2 rkl voita ja sekoita siihen vehnäjauhot.

Sulata 1 rkl voita suurella pannulla. Kuullota sipulia ja omenaa pari minuuttia. Sekoita joukkoon curry, tomaattipyree, kasvisliemi ja kerma. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua pari minuuttia. Lisää jauhosuurus vähitellen, koko ajan sekoittaen. Anna hautua 5 minuuttia ja mausta suolalla.

Siirrä pyörykät kastikkeen sekaan. Kuumenna kiehuvaksi ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti