lauantai 15. tammikuuta 2022

Uunibataatit paahdetulla valkosipulivoilla

Bataatista tykkään tosi paljon jo ihan sellaisenaan, mutta uunissa paahdettuna ja valkosipulivoilla siveltynä se melkein vei kielen mennessään. Valkosipulivoi oli ihan käsittämättömän hyvää. Olen joskus ennenkin laittanut johonkin uunissa paahdettua valkosipulia, ja joka kerta ajattelen että tätä täytyy tehdä pian uudelleen, mutta sitten unohdan sen taas kokonaan. Tuota voita olisin voinut lusikoida kiposta ihan sellaisenaan. Valkosipuliin tulee kivasti pikkuisen makea häivähdys, kun se paahtuu uunissa melko tummaksi.




Bataatit:
1 iso bataatti
suihkutettavaa oliiviöljyä
1 tl suolaa
Paahdettu valkosipulivoi:
1 valkosipuli
suihkutettavaa oliiviöljyä
¼ tl suolaa
50 g voita huoneenlämpöisenä

Pese bataatti ja leikkaa se pitkittäin puoliksi. Suihkuta kevyestä öljyä bataatin leikkuupinnoille ja ripottele päälle suolaa. Leikkaa valkosipulista viipale kärjestä pois niin, että kynnet tulevat esille. Suihkuta myös valkosipulin päälle hiukan öljyä ja mausta suolalla.

Nosta bataatit ja valkosipuli leikkuupinnat ylöspäin uunivuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa 1 ½ tuntia. Ota valkosipuli pois 45 minuutin jälkeen. Purista kynnet kuoristaan kulhoon. Sekoita joukkoon voi. Peitä kulho kelmulla ja nosta jääkaappiin odottamaan.

Nosta bataatit tarjoiluvadille ja tarjoile valkosipulivoin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti