tiistai 19. huhtikuuta 2022

Shechamandy

Minä taisin tehdä kaksikin kardinaalimokaa tätä georgialaista kasviskeittoa valmistaessani. Ensinnäkin soseutin kasvikset liemeen, vaikka liemi olisi pitänyt siivilöidä. Mutta kun en edelleenkään näe mitään järkeä siinä, että ensin kasviksia keitetään ja sitten ne heitetään pois, niin päätin toimia toisella tavalla. Ja lisäksi paistoin soppaan upotettavaksi pakastimesta löytyneitä broilerisuikaleita. Soppa olisi toiminut erinomaisesti ilmankin broilereita, mutta kyllähän ne sopivat tähän tosi hyvin. Liemestä tuli tosi herkullinen ja sieni-saksanpähkinäseos oli ihanaa.




Ainekset:
2 sipulia
1 porkkana
1 sellerinvarsi
1 ¼ l vettä
suolaa
mustapippuria
½ rkl tuoreita rakuunanlehtiä
1 rkl tuoretta persiljaa
1 rkl tuoretta tilliä
1 rkl tuoretta korianteria
1 rkl voita
1 rkl rypsiöljyä
250 g sieniä
2 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
1 rkl maissijauhoa
60 g saksanpähkinöitä

Kuori ja viipaloi porkkana. Viipaloi sellerinvarsi. Pilko yrttien lehdet ja säästä varret. Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Poista chilistä siemenet ja valkoiset osat ja silppua malto. Rouhi saksanpähkinät käsin pienemmiksi paloiksi.

Mittaa kattilaan sipuli, porkkana, selleri ja yrttien varret. Lisää vesi ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Kiehauta ja anna hautua 15-20 minuuttia.

Kuumenna voi-öljyseos paistinpannulla ja paista sieniä, kunnes ne alkavat saada hiukan väriä. Lisää valkosipuli, chili ja maissijauho ja paista vielä pari minuuttia. Mausta suolalla.

Lisää saksanpähkinät ja sekoita. Soseuta kasvikset liemeen. Lisää sieniseos ja keitä kymmenisen minuuttia. Ripottele pinnalle yrttien lehdet ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti