maanantai 6. kesäkuuta 2022

Suklaa-puolukkajuustokakku

Vähän olin huolissani, että riittääköhän muutaman tunnin hyytymisaika tälle kakulle. Laitoinkin sen sitten ensin suklaakerroksen kanssa 1,5 pakastimeen ja kun pohja oli sopivasti jäähtynyt, hyytyi puolukkakerroskin pikaisesti. Ja oli muuten hyvä kakku. Suklaakerros oli tosi suklainen ja puolukkatäyte just sopivan kirpeä siinä päällä. Minä en koristellut tätä mitenkään, mutta voishan siihen keksiä päälle vaikka mitä.




Pohja:
200 g suklaacookieita
50 g voita sulatettuna
Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
5 dl Flora Vispiä
Lisäksi suklaatäytteeseen:
200 g taloussuklaata
½ dl sokeria
2 tl liivatejauhetta
2 rkl kylmää vettä
¼ dl appelsiinimehua
Lisäksi puolukkatäytteeseen:
200 g puolukoita
½ dl sokeria
3 tl liivatejauhetta
3 rkl kylmää vettä
¼ dl appelsiinimehua

Murskaa pohjan keksit. Sekoita voisula keksimurskaan ja painele seos silikonireunaisen irtopohjavuoan pohjalle. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan.

Sulata taloussuklaa ja anna sen jäähtyä. Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi. Vatkaa tuorejuusto kermavaahtoon. Jaa seos kahteen kulhoon tasan.

Laita suklaatäytteen liivatejauhe turpoamaan kylmään veteen. Kääntele suklaasula toiseen kermavaahto-tuorejuustoseokseen. Mausta sokerilla. Lisää appelsiinimehu liivateseokseen ja kuumenna seos mikrossa juoksevaksi. Valuta liivateseos ohuena nauhana suklaatäytteeseen, koko ajan vatkaten. Kaada täyte pohjan päälle ja nosta vuoka pakastimeen 1,5 tunniksi.

Survo puolukkatäytteen marjat. Mausta sose sokerilla ja sekoita se toisessa kulhossa odottavaan kerma-tuorejuustoseokseen. Nosta puolukkatäyte jääkaappiin odottamaan.

Laita puolukkatäytteen liivatejauhe turpoamaan kylmään veteen viideksi minuutiksi. Lisää appelsiinimehu liivateseokseen ja kuumenna seos mikrossa juoksevaksi. Valuta liivateseos ohuena nauhana puolukkatäytteeseen, koko ajan vatkaten. Kaada täyte suklaatäytteen päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tunnin ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti