keskiviikko 12. lokakuuta 2022

Munakoiso-pekonipasta

Olin unohtanut ostaa kermaa, ja mietin jo hetkisen että pitääkö tästä lähteä tänäänkin käymään kaupassa. Onneksi sitten muistin että viikonlopulta jäi hiukkasen kermaviiliä ja vielä vähän vähemmän kermaa. Niinpä laitoin ne ruokakermatönikän sijaan. Aivan yhtä hyvä vaihtoehto oli tämäkin. Pastasta tuli todella herkullista.




Ainekset:
700 g munakoisoa
150 g pekonia
70 g varsiselleriä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
mustapippuria
suolaa
½ dl vispikermaa
100 g kermaviiliä
50 g chili & valkosipulikastiketta (Spice Up!) (tai mitä tahansa chilikastiketta tai vaikka tuoretta chiliä)
Lisäksi:
300 g penne-pastaa

Kuutioi munakoiso. Siirrä kuutiot siivilään ja sekoita joukkoon suola. Anna seistä puoli tuntia. Sekoita välillä. Keitä pasta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Viipaloi selleri. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynsi.

Huuhtele munakoisokuutiot hyvin ja kuivaa ne. Kuutioi pekoni ja paista palat rapeaksi. Siirrä sivuun. Kuullota munakoiso, sipuli, valkosipuli ja selleri pehmeäksi pekonista irronneessa rasvassa. Lisää pannulle pekoni ja sekoita hyvin. Sekoita yhteen kerma, kermaviili ja chilikastike. Valuta seos pannulle ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna, mutta älä enää keitä. Kääntele lopuksi pasta kastikkeen sekaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti