tiistai 1. marraskuuta 2022

Punajuuripihvit ja omena-jogurttikastike

Ajattelin, että keitettyjen (ja vielä jauhoisien) perunoiden raastaminen on ihan turhaa hommaa, ja survoin ne sitten perunanuijalla muiden ainesten sekaan. Muuten ihan hyvä, mutta ne perunat olis pitänyt muusata kulhossa ennen kuin laittoi sinne punajuuri- ja sipuliraasteen. Tai sitten toinen hyvä vaihtoehto olis tosiaan ollut raastaa ne perunatkin. Mutta kaikesta huolimatta pihveistä tuli aivan ihania, ja kastike sopi hyvin niiden kanssa. Pihvien ja kastikkeen seurana lautasella on riisisalaattia ja air fryerissä meheväksi paistettua porsaan sisäfilettä.




Pihvit:
500 g punajuuria
500 g jauhoisia perunoita
1 sipuli
2 kananmunaa
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
Paistamiseen:
2 rkl voita
Omena-jogurttikastike 2:
1 hapahko omena
170 g maustamatonta jogurttia
suolaa
mustapippuria

Keitä perunat kuorineen kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Anna jäähtyä.

Kuori punajuuret, kypsät perunat ja sipuli. Raasta punajuuri ja sipuli hienoksi raasteeksi. Sekoita raasteet. Survo sekaan perunat. Lisää joukkoon munat ja mausteet.

Kuumenna ohukaispannu. Annostele pannun koloihin punajuuri-perunaseosta n. ½ dl / pihvi. Paista pihvit voissa kypsiksi ja kauniin värisiksi.
 
Kuori kastikkeen omena ja raasta se karkeaksi raasteeksi. Sekoita omenaraaste jogurtin joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti