perjantai 16. joulukuuta 2022

Broilerimureketta ja ananas-currykastiketta

Mureketaikina oli niin löysää, että mistään varsinaisesta käärimisestä ei ollut puhettakaan. Lähinnä yritin epätoivoisesti peittää täytettä taikinalla. Ihmeen hyvin siinä onnistuin, sillä lopputulos näytti ihan täytetyltä murekerullalta. Ihan niin kuin pitikin. Ja maistui ihanalta, ainakin sille joka tykkää curry-jauheen mausta.




Mureke:
1 dl korppujauhoja
227/140 g ananasmurskaa
Kastikkeen ananastölkin mehu + vettä niin paljon, että ananasmurska + mehu + vesi = yhteensä 400 g
600 g broilerin jauhelihaa
1 sipuli
1 kananmuna
3 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
1 ½ tl paprikajauhetta
1 ½ tl currya
Täyte:
100 g yrttituorejuustoa
250 g kirsikkatomaatteja
Ananas-currykastike:
200 g kermaviiliä
1 tl mango-currya
ripaus suolaa
227/140 g ananasrenkaita

Kuori ja silppua murekkeen sipuli ja valkosipulinkynnet. Leikkaa täytteen tomaatit pieniksi kuutioiksi.

Mittaa kulhoon mureketaikinan korppujauhot, ananasmurska, ananasmehu ja vesi. Anna turvota n. 10 minuuttia. Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taputtele taikina levyksi leivinpaperoidulle uunipellille. Levitä levyn keskelle tuorejuusto ja sen päälle tomaattisilppu. Kääri levy rullalle leivinpaperia apua käyttäen. Paista 200-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.

Kuutioi kastikkeen ananasrenkaat. Sekoita kaikki ainekset yhteen tasaiseksi kastikkeeksi. Tarjoile kuuma mureke kylmän kastikkeen kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti