perjantai 23. joulukuuta 2022

Metsäsieni-makaronilaatikko

Tänään oli vuorossa maksalaatikko (luottoreseptini mukaan) ja makaronilaatikko. Meinasin ensin tehdä isoäidin makaronilaatikkoa, mutta sitten muistin että se oli mielestäni vähän laimea. Päätinkin sitten kokeilla sienillä höystettyä versiota.




Ainekset:
400 g makaronia
Sienimuhennos:
63 g kuivattuja sieniä (laitoin suppilovahveroita ja mustatorvisieniä)
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
¾ dl tuoretta persiljaa
¾ dl tuoretta tilliä
1 tl kuivattua timjamia
1 ½ rkl voita
1 ½ rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
Liemi:
4 kananmunaa
4 dl ruokakermaa
120 g smetanaa
1 tl maustepippuria
1 ½ tl suolaa

Laita sienet likoamaan kiehuvaan veteen. Keitä makaronit kypsiksi suolalla maustetussa vedessä.

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Silppua yrtit. Kuullota sipuleita ja yrttejä voi-öljyseoksessa 5 minuuttia. Lisää sienet ja jatka kuullottamista 5 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kuumenna liemen kerma ja smetana yhdessä höyryäväksi. Lisää joukkoon loput liemen ainekset ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon makaronit ja sieni-sipuliseos.

Kaada seos leivinpaperoidulle uunipannulle. Paista 175-asteisessa uunissa n. 40 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti