perjantai 12. toukokuuta 2023

Dorito-paneroitu seiti ja remoulade

Sekä kala että kastike olivat kummatkin tosi hyviä. Kalafileet olisi voinut ennen kananmunaa pyöritellä vehnäjauhoissa, niin olisivat leivitykset paremmin takertuneet kiinni. Lopulta kasasin lautaselle pudonneet doritomuruset ihan vaan keoksi kalan päälle. Toimihan se niinkin.




Remoulade-kastike 3:
50 g majoneesia
200 g kermaviiliä
1 rkl worcestershirenkastiketta
1 sipuli
1 tl kapriksia
2 pientä maustekurkkua
1 kananmuna
2 rkl tuoretta persiljaa
½ tl kuivattua kirveliä
½ tl kuivattua rakuunaa
Dorito-paneroitu seiti:
400 g pakasteseitifileitä
100 g Doritoksia
½ tl mustapippuria
1 kananmuna

Kuori ja silppua remouladen sipuli. Leikkaa kurkut pieniksi kuutioiksi. Keitä kananmuna kovaksi, anna jäähtyä, kuori ja silppua. Silppua persilja. Sekoita kaikki remouladen ainekset yhteen ja nosta kastike jääkaappiin tekeytymään.

Sulata kala. Murskaa Doritokset hienoksi muruksi. Mausta murut mustapippurilla. Levitä murska lautaselle. Riko kananmuna toiselle lautaselle. Kääntele kalat ensin kananmunassa ja sitten Doritoksissa. Paista 180-asteisessa air fryerissä n. 10 minuuttia. Tarjoile remoulade-kastikkeen ja keitettyjen perunoiden kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti