torstai 1. kesäkuuta 2023

Kantarellitäytteinen jauhelihaterriini

Viime syksynä ei paljon sieniä löytynytkään, mutta ihmeen pitkälle ne vähät ovat riittäneet. Näidenkin jälkeen pakastimessa on vielä yksi pikkupussillinen. Tästä terriinistä tuli tosi hyvää, mutta mielestäni vesihauteessa kypsentäminen ei tuonut murekkeeseen mitään erityistä. Mutta eipä se vesihaude toisaalta millään lailla paistamista hankaloittanutkaan.




Taikina:
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
500 g jauhelihaa
2 kananmunaa
1 tl suolaa
mustapippuria
6 katajanmarjaa
Täyte:
200 g pakastettuja kantarelleja
3 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
1 kananmunan keltuainen
suolaa
mustapippuria
Koristeluun:
1 tl roséepippureita

Kuori ja silppua taikinan sipuli ja valkosipulinkynnet. Murskaa katajanmarjat morttelissa. Kuullota sipulit voissa pehmeiksi. Sekoita kaikki taikinan ainekset yhteen tasaiseksi massaksi.

Silppua täytteen sienet. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Paista sieniä voissa, kunnes niistä irtoava neste on haihtunut. Lisää valkosipuli paistamisen loppuvaiheessa. Anna jäähtyä hiukan. Sekoita joukkoon keltuainen. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kaada puolet taikinasta leivinpaperoituun leipävuokaan. Levitä sienet taikinan päälle tasaiseksi kerrokseksi ja painele loput taikinasta sienien päälle. Koristele roséepippurilla. Peitä vuoka foliolla ja paista 200-asteisessa uunissa vesihauteessa tunnin ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti