lauantai 27. helmikuuta 2016

Kinuski-pekaanipähkinäpulla

Nyt voin ihan rehellisesti sanoa, että tässä on paras pulla mitä ikinä olen syönyt. Ihan täydellinen pähkinöineen ja kinuskeineen.



Ainekset:
2 dl vettä
¼ palaa tuorehiivaa
5 rkl sokeria
1,5 dl täysmaitoa
50 g voita 362,5
1 kananmuna
ripaus suolaa
n. 8 ½ dl vehnäjauhoja
Kinuski:
1 dl kuohukermaa
1 ½ dl fariinisokeria
50 g voita
1 tl vaniljasokeria
Täyte:
125 g pekaanipähkinöitä
1 ½ dl fariinisokeria
1 rkl jauhettua kanelia
100 g voita
Voiteluun:
puolikas kananmuna
Kuorrutus:
2 dl tomusokeria
tilkka vettä

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva veteen. Sekoita joukkoon ruokalusikallinen sokeria. Jätä kulho pöydälle noin vartiksi.

Mittaa maito pieneen kattilaan. Kuumenna maito ja lisää voi. Siirrä kattila liedeltä pois, kun voi on lähes sulanut. Jätä jäähtymään.

Jatka taikinan valmistusta, kun maito-voiseos on jäähtynyt kädenlämpöiseksi. Sekoita vesi-hiivaseoksen joukkoon loput sokerista, maito-voiseos, kananmuna, ripaus suolaa ja noin puolet jauhoista. Sekoita rivakasti esimerkiksi puuhaarukalla. Lisää loput jauhoista ja vaivaa taikinaa käsin, kunnes se irtoaa käsistä ja kulhosta. Lisää tarvittaessa jauhoja (mutta älä liikaa, jotta taikinasta ei tule kovaa). Jätä taikina nousemaan lämpimään paikkaan liinan alle noin tunniksi.

Tee kinuski. Mittaa ainekset kattilaan ja kuumenna sekoitellen. Keitä seosta parin kolmen minuutin ajan. Nosta kattila liedeltä.

Tee täyte. Rouhi pekaanipähkinät karkeasti isolla veitsellä. Sekoita pekaanipähkinät, fariinisokeri ja kaneli pehmeään voihin.

Laita uuni kuumenemaan 180-asteiseksi. Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle. Kauli se noin sentin paksuiseksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi.

Ripottele täyte levylle tasaisesti. Kääri levy tiukalle rullalle. Leikkaa rulla yhdeksään yhtä suureen palaan.

Ota esiin n. 24*24 cm:n kokoinen uunivuoka, jossa on vähintään 5 cm korkuiset laidat. Kaada kinuskikastike vuoan pohjalle – levitä niin, että pohja peittyy kokonaan.

Asettele pullapalat vuokaan kinuskin päälle leikkauspinta ylöspäin. Voiitele leikkauspinnat kananminalla. Nosta vuoka uunin keskiosaan ja paista n. 40 minuuttia.

Tee tomusokerista ja vedestä kuorrutus ja valuta se hieman jäähtyneen pullan päälle. Kuorrutusta saa olla runsaasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti