sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Suolakastikerisotto

Ostin 1,5 kg porsaanfilettä ja tein siitä viime viikolla suolakastiketta porkkanoilla. Mutta vaikka sitä on kuinka syöty muusin kanssa, on possusta vielä melko suuri osa jäljellä. Lopusta voi tehdä vaikka risottoa alkuviikon eväiksi. Tämä oli oikein kunnon mättöruoka, kaikkea hyvää sekaisin. Enkä ollut ainoa, joka tykkäsi. Tämä pannullinen upposi lähes kokonaisuudessaan 3,5 ruokailijalle. Ja nyt vasta huomasin, että mullahan ei ole täällä varsinaista suolakastikkeen reseptiä ollenkaan. Nimi muodostui jo joskus vuosia sitten, kun possun ulkofileetä syötiin usein ranskalaisten kanssa ja ruoka oli tosi suolaista. Käytännössä siis suolakastike on porsaan ulkofilettä, joko kokonaisena tai suikaloituna. Lisäksi liemeen on pilkottu reilusti porkkanoita.



Ainekset:
1 parsakaali
1 paprika
50 g aurinkokuivattuja tomaatteja
1 rkl voita
suolaa
mustapippuria
3 dl pitkäjyväistä riisiä
4 dl vettä
600 g suolakastiketta porkkanoilla
100 g kirsikkatomaatteja

Pilko parsakaali (myös varsi) ja paprika pieniksi paloiksi.

Sulata voi suurella pannulla. Paista ensin muutama minuutti parsakaalin varrenpaloja ja paprikaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuullota muutama minuutti. Lisää riisi ja kuullota, kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää vesi ja aurinkokuivatut tomaatit ja anna hautua, kunnes riisi on lähes kypsää.

Lisää pannulle suolakastike, parsakaalin nuput ja puolitetut kirsikkatomaatit. Kuumenna, kunnes seos on kiehuvaa ja riisi täysin kypsää. Lisää tarvittaessa vettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti