keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Broilerinmaksasalaatti

Maksa kuuluu niihin aineksiin, joita tulee turhaan käytettyä niin kovin harvoin. Hyvä maksa on todella hyvää, ja pakastettu broilerinmaksa on ainakin tähän saakka jokaisella (niistä harvoista) kerralla ollut todella hyvää. Tämä salaatti esimerkiksi meinasi kerta kaikkiaan viedä kielen mennessään… Maksa ja pekoni ovat oiva pari, ja balsamiviinietikkakastike oli kuin piste i:n päällä.



Ainekset:
300 g broilerinmaksaa
140 g pekonia
70 g rucolaa
100 g salaattia
400 g uusia perunoita
1 paprika
1 punasipuli
1 hapahko omena
2 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Keitä perunat kypsiksi miedosti suolalla maustetussa vedessä.

Suikaloi pekoni ja paista suikaleet rapeiksi kuivalla, kuumalla pannulla. Valuta ylimääräinen rasva talouspaperiin.

Sulata, puhdista ja huuhtele broilerinmaksa. Leikkaa paloiksi ja paista palat pekonirasvassa kauniin kullanruskeiksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kuutioi perunat. Pilko paprika. Kuori ja silppua sipuli. Kuori ja kuutioi omena. Sekoita tarjoiluastiassa salaatti, paprika, sipuli, perunat ja omena. Pirskottele päälle öljy ja balsamiviinietikka. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita. Levitä maksapalat ja pekonisuikaleet salaattipedille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti