lauantai 15. huhtikuuta 2017

Keltainen karitsarisotto

Kurkuma taitaa olla tällä hetkellä oikein muotimauste. Tämä valikoitui kuitenkin pääsiäisen ateriaksi ihan siitä syystä, että mielestäni pääsiäispöydässä kuuluu olla jotain lammasta. Ja koska viime vuonna oli pihvejä, halusin tälle vuodelle jotain muuta. Risotto oli ihan napakymppi, siitä tykkäsivät kaikki vauvasta vaariin. Kuva ei tee oikeutta risoton iloisen keltaiselle väritykselle.



Ainekset:
2 rkl oliiviöljyä
1000 g karitsan jauhelihaa
2 sipulia
2 tl suolaa
2 tl kurkumaa
mustapippuria
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 punaista paprikaa kuutioina
6 dl risottoriisiä
10 dl kasvislientä
2 kesäkurpitsaa pieninä kuutioina
tuoretta timjamia maun mukaan
Lisäksi:
parmesanjuustoa

Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy paistokasarissa tai kattilassa. Paista jauheliha. Lisää sipulit kuullottumaan. Mausta suolalla, kurkumalla, mustapippurilla ja valkosipulilla. Lisää joukkoon kuutioitu paprika ja risottoriisi. Lisää kasvisliemi muutamassa erässä. Anna hautua kannen alla.

Lisää loppuvaiheessa kuutioidut kesäkurpitsat ja timjamin lehtiä. Kuumenna muutaman minuutin ajan hieman sekoittaen. Rouhi pinnalle mustapippuria ja tarjoa seuraksi parmesan-lastuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti