tiistai 23. helmikuuta 2021

Päärynä-granaattiomenakastikkeella glaseerattua porsaanlihaa

Päärynän sijaan tähän reseptiin kuului kvittenimarmeladia. Koska en onnistunut saamaan sitä käsiini (enkä myöskään tuoreita kvitteneitä joista olisi voinut keittää marmeladia), päädyin googlettelun jälkeen käyttämään sen sijaan päärynähilloa. En tiedä, millaista tämä olisi ollut kvittenimarmeladilla, mutta päärynähillolla ainakin oli herkullista. Lihasta (sellainen pitkä ja ohut sisäfileeköntti) tuli aivan täydellistä näillä paistoajoilla, mehevää ja pehmeää.




Ainekset:
150 g päärynähilloa
1 dl granaattiomenamehua
1 rkl granaattiomenasiirappia
2 rkl hunajaa
2 tl sormisuolaa
1 tl juustokuminaa
½ tl kanelia
600 g porsaan sisäfilettä
1 rkl oliiviöljyä

Sekoita päärynähillo, granaattiomenamehu, granaattiomenasiirappi, hunaja, suola ja mausteet pienessä kulhossa tasaiseksi marinadiksi. Kääntele porsaan sisäfilee kauttaaltaan marinadiin. Anna marinoitua peitettynä jääkaapissa vähintään tunnin ajan, mielellään yön yli.

Ota liha jääkaapista puoli tuntia ennen paistamista. Nosta liha marinadista ja ruskista se öljyssä uuninkestävällä pannulla. Nosta pannu 180-asteiseen uuniin 15 minuutiksi. Ota pannu uunista ja anna lihan vetäytyä 5 minuuttia.

Kaada loput marinadit pieneen kattilaan. Kuumenna marinadi kiehumispisteeseen.

Leikkaa liha ohuiksi viipaleiksi ja valuta päälle marinadi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti