torstai 21. lokakuuta 2021

Pekoninmakuinen kasvispiirakka

Oregano teki piirakasta kivasti pizzan oloisen, ja pekonisulatejuusto toi ihanaa savuista pekonin makua mukaan. Puhumattakaan kasvistäytteestä, jossa oli todellakin tarpeeksi mehevää tavaraa ja pohjastakin tuli ihanan pehmeä ja ilmava. Kaiken kaikkiaan erinomainen piirakka. Ja jos joku pieni parannusehdotus vielä pitäisi antaa, niin syödessäni tuli mieleen että ananas olisi sopinut piirakkaan tosi hyvin.




Ainekset:
2 dl vettä
8 ½ g kuivahiivaa
½ tl suolaa
1 rkl oreganoa
50 g voita
5 dl vehnäjauhoja
Täyte:
160 g esikäsiteltyjä lampaankääpiä
1 purjo
4 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
1 kesäkurpitsa
1 punainen paprika
250 g Koskenlaskija ruoka & dippi savupekonia
2 kananmunaa
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 rkl oreganoa

Sulata taikinan voi suurella pannulla. Liuota hiiva hiukan kättä lämpimämpään veteen. Lisää mausteet ja kaada sekaan voisula. Älä kaavi pannua puhtaaksi, vaan jätä se odottamaan täytteen tekoa. Sekoita tasaiseksi. Alusta taikinaan jauhot vähitellen. Anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä tunnin verran.

Kauli taikina leivinpaperoidulle uunipannulle sopivaksi levyksi. Anna kohota täytteen valmistamisen ajan.

Pilko täytteen sienet. Halkaise, huuhtele ja viipaloi purjo. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta porkkanat. Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi. Poista paprikasta siemenet ja valkoinen osa ja suikaloi malto. Paista kasviksia pannulla, jolla sulatit voin, kunnes ne hiukan pehmenevät. Mausta suolalla, mustapippurilla ja oreganolla. Sekoita joukkoon ensin Koskenlaskija ja sitten kananmunat.

Levitä kasvisseos taikinapohjalle ja paista 250-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä hiukan ja leikkaa sitten annospaloiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti