perjantai 18. maaliskuuta 2022

Nori-munakasrullat

Mikähän siinä on, että vaikka kuinka koittais lämmittää sen pannun aivan kuumaksi jo ennen ensimmäisen lätyn tai munakkaan paistamista, niin se eka kumminkin menee aina pikkuisen pieleen ja vasta seuraavat onnistuvat hyvin. Pitäiskin aina tehdä niin, että eka lätty olis koirille ja seuraavat vasta ihmisille. Näissäkään se ensimmäinen munakas ei ollut kauneudella pilattu, mutta toimi kuitenkin. Ja oli erinomaisen makuinen, niin kuin seuraajansakin. Ja täytteet sopivat oikein hyvin munakkaan kanssa. Merilevää en ollut ikinä käyttänyt yhtään mihinkään; tulipahan sekin nyt sitten kokeiltua. Herra 10-v:lle markkinoin tämän ”feikki-sushina”, ja sellaisena upposi oikein hyvin.




Ainekset:
300 g kylmäsavulohta
4 rkl kanalientä
2 rkl sokeria
1 tl sormisuolaa
¼ tl valkopippuria
4 kananmunaa
1 rkl rypsiöljyä
2 arkkia nori-merilevää
60 g härkäpavun versoja
Tarjoiluun:
nuudeleita
kasviksia hoisinkastikkeella

Mausta kanaliemi sokerilla, suolalla ja pippurilla. Vatkaa kananmunien rakenne rikki. Yhdistä munat ja maustettu kanaliemi.

Kuumenna puolet öljystä pannulla (27 cm). Kaada pannulle puolet taikinasta. Paista se keskilämmöllä ohueksi munakkaaksi. Tee toinen munakas samoin.

Levitä munakaslevyt työlaudalle. Laita munakkaan päälle merileväarkki, lohta ja härkäpavun versoja. Kiedo tiukaksi rullaksi. Leikkaa rullat neljään osaan. Tarjoile esim. nuudelien ja hoisinkastikkeella maustettujen kasvisten kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti