Tämä oli taas monella tavalla erinomainen piirakka. Sen lisäksi että se oli just ihanasti yhdistelmä suolaista fetaa ja makeaa hunajaa, se oli myös erittäin helppo ja nopea valmistettava.
Ainekset:
50 g voita sulatettuna
160 g filotaikinaa
150 g fetaa
1 dl parmesaaniraastetta
1 tl kuivattua timjamia
2 rkl hunajaa
2 kananmunaa
1 ½ dl maitoa
1 rkl seesaminsiemeniä
Voitele piirakkavuoka voisulalla. Sekoita loput voisulasta ja hunaja tasaiseksi. Murustele feta. Revi filotaikinalevyt neljään osaan. Rypistele palat. Sekoita yhteen kananmunat ja maito.
Asettele puolet taikinapaloista vuokaan löyhäksi kerrokseksi. Ripottele päälle puolet fetasta, puolet parmesaanista ja puolet timjamista. Valuta päälle puolet voisula-hunajaseoksesta. Tee toinen kerros samoin.
Tee taikinakerroksiin teräväkärkisellä veitsellä pohjaan saakka meneviä viiltoja. Kaada munamaitoseos tasaisesti piirakan päälle. Ripottele pinnalle seesaminsiemenet. Anna piirakan vetäytyä jääkaapissa 30 minuuttia ennen paistamista.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla n. 30 minuuttia.
Hauska nimi piirakalle ja makoisen kuuloinen, laitan ohjeen heti muistiin! Namsk!
VastaaPoista