lauantai 21. syyskuuta 2024

Vuohenjuusto-mansikkapizza

Vielä oli kotimaisia mansikoita kaupassa saatavilla. Hyviä olivat edelleen. Pienensin ohjeen pohjataikinan määrän puoleen ja vähensin vuohenjuuston määrän neljäsosaan. Erinomaisia pizzoja tuli. Mansikkapizzan kaveriksi laitoin air fryeriin possun sisäfileen. Olikin sitten oikein juhla-ateria.


Pohja:
4 g kuivahiivaa
2 dl vettä
1 tl suolaa
½ dl oliiviöljyä
5 dl durum-jauhoja
Täyte:
75 g hunajaista vuohenjuustoa
180 g ranskankermaa
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
Lisäksi:
250 g mansikoita
30 g pinjansiemeniä
pari kourallista rucolaa
2 rkl mansikka-viinietikkakastiketta (Rajamäen)
mustapippuria

Liuota hiiva hiukan kättä lämpimämpään veteen. Lisää suola ja öljy. Alusta taikinaan jauhot vähitellen. Vaivaa, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä vähintään 2 tuntia.

Murenna täytteen vuohenjuusto. Sekoita vuohenjuusto ja ranskankerma keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla. Perkaa ja puolita mansikat. Paahda pinjansiemenet kuivalla, kuumalla pannulla.

Laita pelti uuniin ja uuni lämpenemään 300 asteeseen.

Kauli taikina leivinpaperilla uunipellin kokoiseksi levyksi. Ota pelti uunista ja laske uunin lämpötila 250 asteeseen. 
Siirrä pohja papereineen kuumalle pellille. Levitä pohjalle vuohenjuusto-ranskankermaseos. Nosta pelti uuniin ja paista n. 8 minuuttia.

Ripottele valmiin pizzan päälle mansikat, pinjansiemenet ja rucola. Viimeistele balsamicolla ja mustapippurilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti