perjantai 14. kesäkuuta 2024

Kippileipä

Alkuperäisessä reseptissä oli nesteenä käytetty vettä. Mutta kun mulla sattui olemaan toissapäiväisestä mustikkapiirakasta vielä jämäpiimää, laitoin sen tähän. Samalla myöskin tuplasin reseptin. Alun perin tämä oli tarkoitettu paistinpannulla tehtäväksi. Samalla vaivalla kumminkin tein vähän isomman erän. Oli tosi helppo ja hyvänmakuinen leipä. Kohotusaika venyi huomattavasti reseptin mukaista pidemmäksi (yli 2 h), mutta ei se ainakaan haitannut.


Taikina:
6 dl piimää
11 g kuivahiivaa
700 g sämpyläjauhoja
80 g kaurahiutaleita
60 g auringonkukansiemeniä
2 tl suolaa
Voiteluun:
2 tl oliiviöljyä
Koristeluun:
2 rkl kaurahiutaleita
2 rkl auringonkukansiemeniä
2 tl unikonsiemeniä

Sekoita kädenlämpöiseen piimään kaikki loput taikinan ainekset. Anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä tunnin verran.

Voitele lasagnevuoka oliiviöljyllä. Levitä taikina vuoan pohjalle. Ripottele pinnalle kaurahiutaleet, auringonkukansiemenet ja unikonsiemenet. Peitä vuoka foliosta muotoillulla kuvulla niin, että folio ei kosketa taikinaa.

Laita pannu kylmän uunin alatasolle ja säädä uuni 200 asteeseen. Poista folio 30 minuutin kuluttua. Nosta vuoka uunin keskitasolle ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti