tiistai 26. kesäkuuta 2018

Nokkosletut

Ikinä en ole edes pinaattilettuja paistanut, ja nyt sitten päätin kokeilla nokkoslettujen paistamista. Nokkosta en aiemmin ole käyttänyt ruoanlaitossa millään tavoin. Ryöpätyt nokkoset tuoksuivat kivasti mustaherukkaiselta. Lettutaikinassa ne maistuivat juuri sopivasti. Tapani mukaan en taaskaan osannut paistaa letuista kauniita, mutta onneksi ulkonäkö ei edelleenkään vaikuta makuun.



Ainekset:
2 kananmunaa
5 dl maitoa
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl ohrajauhoja
1 ½ dl ryöpättyjä nokkosia (n. 1,5 l tuoreita)
½ tl suolaa
½ dl voisulaa
Paistamiseen:
2 rkl voita

Ryöppää, valuta ja hienonna nokkoset.

Riko kananmunien rakenne kulhossa. Lisää osa maidosta. Sekoita joukkoon jauhot ja sen jälkeen loput maidosta.

Sekoita taikinaan nokkossilppu ja mausta suolalla. Lisää rasva. Anna taikinan turvota vähintään puoli tuntia.

Paista taikinasta ohukaisia voissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti