keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Bulgur-kasvissalaatti

Tähän olis kuulunut bulgurin sijaan käyttää spelttihelmiä, mutta en löytänyt niitä kaupasta. Arvoin sitten kvinoan, bulgurin ja ohran välillä ja päädyin lopulta bulguriin. Eikä ollut ainakaan huono valinta. Tykkäsin tästä kovasti, joskin huomenna taidan laittaa salaatin mikroon lämpenemään sen sijaan että söisin sitä kylmänä.



Ainekset:
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1 kesäkurpitsa
1 munakoiso
1 sipuli
2 rkl oliiviöljyä
2 dl bulguria
4 dl kasvislientä
2 valkosipulinkynttä
100 g pakastemaissia
½ dl oliiveja
½ dl tuoretta minttua
½ dl tuoretta oreganoa
Kastike:
¼ dl puolukkamehutiivistettä
2 rkl oliiviöljyä
1 ½ rkl vadelma & persikka omenaviinietikkaa
½ tl suolaa
½ tl sokeria
mustapippuria

Poista paprikoista siemenet ja viipaloi kasvikset. Sekoita niihin oliiviöljy ja grillaa 225-asteisen uunin grillivastusten alla 15 minuuttia, välillä sekoittaen. Silppua oliivit, minttu ja oregano.

Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Keitä bulguria valkosipulilla ja suolalla maustetussa kasvisliemessä noin 15 minuuttia, kunnes neste on imeytynyt ja bulgur tuntuu maistettaessa napakan kypsältä. Kumoa bulgur kulhoon.

Lisää joukkoon kasvikset, oliivit ja yrtit. Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja kääntele se salaattiin.

Peitä salaatti ja siirrä viileään maustumaan vähintään 4 tunniksi, mielellään yön yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti