lauantai 22. joulukuuta 2018

Sahrami-ruusujäätelö

Tarkoitukseni oli ruveta jouluherkkujen laitteluun jo eilen. Toisin kävi. Menin torstai-iltana yhdentoista tienoilla nukkumaan ja seuraavan kerran pystyin nousemaan sängystä tänä aamuna (eli lauantaina) kello kahdeksan. Se jokajouluinen (tai ainakin siltä tuntuu) mahatauti iski jälleen. Jostain syystä tämä tuntuu meille kulkeutuvan aina joulun tienoilla. Mutta tänä vuonna se oli mukavan lyhytkestoinen, kevyet 33 tunnin unet selättivät taudin kokonaan. Ja ennen kuin kauhistelette, niin jokainen meille joulun viettoon tuleva on jo altistunut samalle virukselle oltuaan meidän ekaluokkalaisen kanssa tekemisissä viime viikkoina. Ekaluokkalainen sairasti viikko sitten ja minä kerkesin jo huokaista helpotuksesta, että selvisin tänä vuonna ilman. En sitten selvinnytkään. Joka tapauksessa aloitin jouluvalmistelut sahrami-ruusujäätelöllä, jonka ajattelin laittaa aattoillan kahvipöytään piparien kanssa. *Edit* Tämä jäätelö oli helppo valmistaa ja erinomainen joulupöydän päättäjä. Sopi loistavasti pipareiden kanssa ja koko pöytäseurue tykkäsi.



Ainekset:
4 dl kuohukermaa
397 g kondensoitua karamellisoitua maitoa
1 tl ruusuvettä
½ g sahramia
50 g suolattomia pistaasipähkinöitä

Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi. Lisää kondensoitu maito, ruusuvesi ja sahrami. Vatkaa vielä hetki.

Rouhi pistaasipähkinät veitsellä ja sekoita ne vaahtoon. Tasoita seos pakastamisen kestävään vuokaan. Laita tuorekelmu kevyesti seoksen pinnalle ja peitä astia kannella. Pakasta vähintään 6 tuntia.

Ota jäätelö huoneenlämpöön pehmenemään n. 10 minuutiksi ennen tarjoilua. Ota kelmu pois jäätelön pinnalta vasta kun jäätelö on pehmentynyt hiukan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti